Tarkastelen ruokapalveluyritysten tapaa hyödyntää sosiaalista mediaa. Ruokapalveluyrityksiä on monenlaisia, joten olen tarkastellut yksityisten, isojen ketjujen ja pienempien toimijoiden sosiaalisen median käytänteitä. Kaikilla toimijoilla päätarkoituksena on tulla nähdyksi omalla toimialueellaan ja saada näkyvyyttä markkinoilla. Yhteistä jokaisella yrityksellä oli myös sosiaalisen median visuaalisuus; sosiaalisessa mediassa asia esitetään informatiivisesti, kokonaisuus on muotoiltu mediaan houkuttelevaksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Yhtenä esimerkkinä tästä hienosta asettelusta haluan nostaa esille Elonen Oy:n: upeat sivut, visuaalisesti hienosti toteutetut ja kaikki tieto on helposti löydettävissä ja ajantasalla: https://www.elonen.fi
Ruokapalveluyritykset, isot ja pienetkin, ovat rohkeasti tarttuneet sosiaalisen median mahdollisuuksiin ja lähteneet omien voimavarojensa rajoissa kokeilemaan erilaisia sovelluksia. Keskeisin työkalu on Facebook ja Instagram.
Ilokseni huomasin, että yritykset ovat nostaneet tärkeitä näkökulmia esille sosiaalisessa mediassa. Ruuan tuotanto- ja kulutustavoilla on merkittävä vaikutus ympäristöön ja yhteiskuntaan. Hyvinvointimme rakentuu eri osa-alueista, yhteiskuntavastuu puhuttaa ja organisaatiot haluavat tuoda näitä asioita keskusteluun.
Mutta, mikään ei ole sen huonompaa mainosta yritykselle, kuin päivittämättä oleva some-tili, ihan sama kuinka upeat ja kauniit sivut ne on: https://twitter.com/ruoka_fi?lang=fi
